|
|
TPV Uutiset
[04.05.2008] TPV ja PS Kemi jäivät avauksessa maaleitta
Tampereen Pallo-Veikot ja PS Kemi päätyivät Ykkösen avauksessa pistejakoon. Kotijoukkue TPV:n alku otteluun oli vahva ja joukkueella oli etsikkoaikansa pelin ratkaisemiseen. Kun punapaidat jättivät tilaisuutensa käyttämättä ja kemiläiset saivat rivinsä järjestykseen, esiin nousivat molempien joukkueiden hyvin pelanneet keskuspuolustukset. Hyvät maalipaikat jäivät puolin ja toisin vähiin, ja lopputulos 0-0 Tammelan vihreällä mutta muhkuraisella nurmella oli lopulta oikeutettu. Kotijoukkueen parasta esitystä oli ensimmäinen 15-20 minuuttia, jolloin TPV saneli pelin tahdin. Punapaidoilla oli useita tilaisuuksia puhkoa vastustajan puolustuslinjaa, mutta ratkaisevat syötöt epäonnistuivat yksi toisensa jälkeen. Paras maalipaikka tuli Kalle Kankalalle, joka pääsi nokikkain maalivahti Sami Mäkipörhölän kanssa, mutta kulma jäi liian pieneksi ja Mäkipörhölä onnistui peittämään laukauksen. Juuso Ollikainen puolestaan laukoi yllättäen 16-alueen kulmalta nopeasti laskevan laukauksen, joka tipahti kuitenkin ylärimaan. Toisella jaksolla nähtiin yksi keskustelua herättänyt tilanne. Kemiläsvahti Mäkipörhölä kaatoi laidalla TPV:n Jaakko Rönkön, joka oli pääsemässä ohi Mäkipörhölän yrittämään maalintekoa. Kokonaisuudessaan mainiosti tehtävänsä hoitanut tuomari Tommi Grönman antoi Mäkipörhölälle vain keltaisen kortin, vaikka moni näki tilanteen ulosajon arvoisena. Joka tapauksessa kemiläispuolustaja oli ehtimässä maalin suojaksi, joten täysin varmaa maalipaikkaa TPV:lta ei viety. Ottelun kunnolliset maalipaikat jäivät näihin tilanteisiin. Kemiläiset puolustivat tiukasti erinomaisen Gracianon johdolla, mutta hyökkäyspeli joukkueelta oli vaisua. Vastaavasti kotijoukkueen pelinrakentelu jäi alun jälkeen heikoksi, mutta topparit Markku Viitanen ja Mikko-Ville Hyyhönen pelasivat mainion ottelun. Viikon päästä TPV matkaa Kokkolaan KPV:n vieraaksi ja PS Kemi puolestaan kohtaa kotonaan Viikingit. Valmentajien mietteet ottelusta maanantaina. TPV 1 Soukiala Juha 4 Hyyhönen Mikko-Ville 5 Björkstrand Sebastian 6 Viitanen Markku 8 Ollikainen Juuso 9 Rönkkö Jaakko 14 Kankala Kalle 17 Koroma Mohamed 20 Uimonen Valtteri (60' 21 Räikkönen Markus) 22 Westerholm Erik (43' 3 Jokela Jussi) 24 Tiihonen Tatu PS Kemi 79 Mäkipörhölä Sami 5 Pätsi Erkka (23' 2 Palosaari Matti) 6 Graciano Ozeias 8 Hosio Janne 9 Hakala Arto 10 Torvikoski Tommy (82' 22 Anyamkyegh Edward) 11 Savolainen Esa (69' 19 Himanka Ville) 13 Santos Denis 14 Hosio Miika 20 Juvonen Juha-Pekka 30 Johansson Tim Yleisömäärä 402 Veikkauspörssi 3 Viitanen Markku, TPV 2 Graciano Ozeias, PS Kemi 1 Hyyhönen Mikko-Ville, TPV << Takaisin |
|