Artikkelit

Tärkeä vieraspiste tarttui matkaan Joensuusta

TPV pystyi pitämään maalinsa koskemattomana ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Kun nolla säilyi myös toisessa päässä, jakoivat JIPPO ja TPV sarjapisteet.

Ottelu oli tärkeä, sillä JIPPO voi hyvin syksyn tullen taistella samoista sarjasijoituksista TPV:n kanssa. Hävitä ei ainakaan saanut.

- Kolme pistettäkin olisi pelistä ollut tarjolla, mutta kyllä vieraspiste maistuu silti, valmentaja Mourad Seddiki totesi pelin päätyttyä.

TPV lähti ottelun ensimmäiselle jaksolle estämään Jipon maalintekoa, jossa se onnistui hyvin.

- He hallitsivat ensimmäistä jaksoa ja me puolustimme kurinalaisesti edellisen ottelun tapaan. Toisella jaksolla hyökkäsimme enemmän ja saimme muutaman hyvän tilanteen, josta maalin olisi voinut tehdä. Voitto oli otettavissa, mutta täytyy muistaa, että vastustajallakin oli omat paikkansa.

Viime pelien perusteella näyttää siltä, että TPV on saanut kolmessa ensimmäisessä ottelussa hukassa olleen puolustuspelinsä kuntoon. Nyt pitäisi saada vielä hyökkäyspeli toimimaan, sillä maaleja joukkue on pystynyt tekemään viidessä Ykkösen pelissä vain kaksi.

- Onneakin tarvitaan. Se olisi huolestuttavaa, jos ei olisi lainkaan tilanteita. Ei maalinteko ollut nyt paikoista kiinni, Seddiki näki.

Parhaat TPV:n tilanteet tulivat Jaakko Rönkölle sekä Sampsa Isoaholle, jonka puskun maalivahti Mikko Ikonen oivasti torjui.

Pallo-Veikkojen mukana Joensuussa oli Tampere Unitedin Jesse-Juho Kuusisto, joka tuli kehiin toisella jaksolla. TPV-kasvatti pelasi kärjessä ja esiintyi hyvin vaikkei maalia syntynytkään.

- Hjelmin kanssa sovimme, että hän tulee juniorisopimuksen kautta meille tähän peliin. On mahdollista, että saamme jatkossakin heiltä tapauskohtaisesti apuja.



Ykkönen
16.5.2010, Koillspuisto, Joensuu

 

JIPPO
 0
 
 TPV 0
 


JIPPO
1 Ikonen Mikko
3 Ekroos Hans
5 Laatikainen Sami
10 Reponen Jaakko
11 Eronen Immo
16 Strandman Ville (73' 26 Tahvanainen Toni)
19 Hallikainen Teemu (58' 7 Niemeläinen Leo)
20 Åke Antti
24 Tahvanainen Timo
25 Korpela Tuomas
42 Maltsin Antti
 
TPV
1 Kiljunen Aapo
2 Isoaho Sampsa
3 Juura Iikka
4 Vesapuisto Jarkko
6 Budko Aleksei
8 Lindberg Arto
9 Rönkkö Jaakko
10 Korhonen Aku
14 Kankala Kalle (67' 24 Kuusisto Jesse-Juho)
15 Sallila Matias
21 Kemmo Jussi (90' 19 Palsa Jami)

Yleisö
246

Veikkauspörssi
3 Ikonen Mikko, JIPPO       
2 Kemmo Jussi, TPV       
1 Ekroos Hans, JIPPO

Seuraavat ottelut

Kausikortti


Kausikortit nyt myynnissä! Hanki omasi TPV:n toimistolta!

Särkänniemi Cup

Netti-TV

Viimeisin video:
TPV - Härmä

Yhteystiedot

 
Puhelin:
(03) 261 7211

Fax:
(03) 261 7241

Sähköposti:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Osoite:
Teiskontie 1 A
33500 Tampere

Toimistonhoitaja:
Raili Nevala

Aukioloajat:
Tiistai klo 9-13
Torstai klo 13-17