Kolmosessa käsillä ratkaisuhetket

TPV/2 haki lauantaina kolme pistettä Tervakoskelta. Ensi viikonlopun päätöskierroksella joukkueella on mahdollisuus varmistaa sarjapaikkansa.

 


TPV/2 pelasi sarjan viimeisen matkaottelunsa Tervakoskella. Vastassa oli sarjasta putoava Pato, joka on kuitenkin taistellut kohtalostaan huolimatta tiukasti loppuun asti.

TPV onnistui kuitenkin välttämään karikon ja haki tärkeät sarjapisteet 3-0 -lukemin. Mehdi Fennane onnistui kahdesti ja Toni Ora viimeisteli lopussa kolmannen osuman.

TKT voitti samaan aikaan oman ottelunsa, joten taistelu sarjapaikasta jatkuu. TP-49 menetti omat mahdollisuutensa ja on viides ja viimeinen suora putoaja Padon, FJK:n, TP-T:n ja PP-70:n kera.

Putoamiskarsintaan voi joutua vielä TKT, TPV/2 tai PJK. Jälkimmäiselle riittää käytännössä voitto joko PP-70:ta tai Patoa vastaan, joten pirkkalalaisten sarjapaikka lienee muodollisuus.

TKT on kaksi pistettä TPV:ta jäljessä selvästi heikommalla maalierolla. Näin TPV:lle riittäisi tasapeli ensi sunnuntain päätöskierroksen kovasta ottelusta Koskenpoikia vastaan Kaukajärvellä. TKT puolestaan kohtaa samaan aikaan Hervannassa Härmän ja tarvitsee pelistä voiton.

Karsintaan joutuva joukkue kohtaa Nelosen voittajan NePan.


Kolmonen
18.9.2010, Urheilukenttä, Tervakoski

pato

Pato
0
Heino (80)

TPV/2 3
Fennane (32, 58), Ora (89)

TPV/2
31 Bangura Ibrahim
3 Marttila Petri
4 Jokela Samu (90' 16 Kurjanen Otto)
6 Lehtimäki Toni
7 Äijälä Pekka (84' 11 Ora Toni)
14 Korpijärvi Veijo (75' 2 Leppänen Lauri)
15 Kovalenko Dimitri
17 Järviö Alessandro
19 Hansen Ville
23 Lehtinen Jouni
26 Fennane Mehdi

Tukijamme 2013


Maalinpaikka


toas

ulonen_logo


LEM_Asunnot

antalis

Hammaslaboratorio
K. Salonen Oy

Keskisen keräys ja kuljetus Oy

Seuraavat ottelut

Kausikortti


Kausikortit nyt myynnissä! Hanki omasi TPV:n toimistolta!

Särkänniemi Cup

Netti-TV

Viimeisin video:
TPV - P-Iirot

Yhteystiedot

 
Puhelin:
(03) 261 7211

Fax:
(03) 261 7241

Sähköposti:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Osoite:
Teiskontie 1 A
33500 Tampere

Toimistonhoitaja:
Raili Nevala

Aukioloajat:
Tiistai klo 9-13
Torstai klo 13-17