Artikkelit

TPV aiheutti VIFK:lle kauden ensimmäisen pistemenetyksen

TPV pysäytti sarjajohtaja VIFK:n voittoputken ja haki tasapelipisteen tasaisesta ja vauhdikkaasta ottelusta tuloksella 1-1.


Vaasassa nähtiin vauhdikas peli, jossa tapahtumat aaltoilivat päästä toiseen. VIFK piti pelissä kovaa tempoa, mutta TPV sai pallollisen pelinsä toimimaan aiempaa paremmin.

Peli alkoi tamperelaisten kannalta iloisesti. Joukkue siirtyi johtoon jo yhdeksännellä minuutilla, kun Juuso Ollikainen voitti pääpallon ja jatkoi pallon maalille hiipineelle Samu Jokelalle, joka ohjasi pallon takanurkkaan. Maali oli ensimmäinen VIFK:n verkkoon tällä kaudella.

Toisella jaksolla VIFK nousi tasoihin. TPV:n pelaajat seisahtuivat ratkaisevaksi hetkeksi odottelemaan tuomarin vihellystä, eivätkä onnistuneet purkaamaan sinipaitojen tilannetta. Juuri vaihdosta tullut Markus Nordman pääsi tekopaikkaan kuin varkain ja laukoi tarkasti tolpan kautta sisään.

Molemmilla oli lopussa paikkansa voittomaaliin. TPV:lta Ville Salonen ja Juuso Ollikainen pääsivät vuorotellen laidalta läpi, mutta laukoivat ohi. VIFK:n vaarallisin tilanne tuli vapaapotkun jälkeisestä paluupallosta, mutta sekin jatko painui ohi maalin. Niinpä pisteet jaettiin tuloksella 1-1.

TPV:n valmentaja Samuli Laitila oli tyytyväinen joukkueen esitykseen.

- Meidän pelimme oli ensimmäistä kertaa kunnolla sukua jalkapallolle. Pystyimme suhteellisen ehjään 90-minuuttiseen ja pelaamaan pitkiä hyökkäyksiä. Myös puolustus oli jälleen vahva.

- Tasapeli oli varmaan oikeutettu tulos. Silti vähän harmittaa, ettei omista paikoista onnistuttu lopussa.

 

 


Kakkonen
25.5.2012, Kaarlen kenttä, Vaasa

vifk VIFK
1
Nordman (62)
TPV
1
Jokela (9)


VIFK
35 Olli Nylund
3 Hampus Holmgren
5 Christian Ingo
6 Kristian Kokko
7 Andreas Strandvall (79' 16 Males Lombo)
10 Thomas Johansson (60' 9 Markus Nordman)
15 Björn-Erik Sundqvist
17 Miikka-Mathias Virta
18 Rasmus Berglund (60' 4 Jonas Pitkäkangas)
20 Roger Thompson
21 Mathias Kullström

TPV
52 Antti Peltonen
2 Sampsa Isoaho (84' 24 Juha Jokinen)
3 Risto Vihinen
4 Jarkko Vesapuisto
6 Mika Lindroos
7 Juuso Ollikainen
8 Arto Lindberg
13 Ville Salonen (89' 19 Joni Ikäläinen)
16 Kimmo Lahti
23 Samu Jokela
28 Teppo Syrjänen (66' 14 Rudi Dieter)

Yleisö


Veikkauspörssi
3 Kristian Kokko, VIFK
2 Markus Nordman, VIFK
1 Samu Jokela, TPV

Seuraavat ottelut

Kausikortti


Kausikortit nyt myynnissä! Hanki omasi TPV:n toimistolta!

Särkänniemi Cup

Netti-TV

Viimeisin video:
TPV - P-Iirot

Yhteystiedot

 
Puhelin:
(03) 261 7211

Fax:
(03) 261 7241

Sähköposti:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Osoite:
Teiskontie 1 A
33500 Tampere

Toimistonhoitaja:
Raili Nevala

Aukioloajat:
Tiistai klo 9-13
Torstai klo 13-17