Artikkelit

TPV perjantaina tappiokierteisen sarjajumbon vieraaksi

TPV kohtaa perjantaina Vaasassa Kiiston, joka on valahtanut Kakkosen läntisen lohkon viimeiseksi.


Valmentajaansakin vaihtaneen vaasalaisjoukkueen kausi on ollut tuskainen, ja edellisen sarjapisteensä joukkue on saalistanut kesäkuun alussa. Joukkueen tappioputki alkoi TPV:n kohtaamisesta Tammelassa ja on sittemmin venynyt kahdeksan ottelun mittaiseksi.

Pallo-Veikot lähtee peliin voitto allaan, mutta Jämsänkoskelta haettu voitto jätti silti kaksijakoiset tunnelmat.

- Voiton jälkeen fiilis on aina hyvä, mutta pelillisesti ottelu oli melkoista vuoristorataa. Tasaisuutta haetaan. Kiiston suhteen on varmaa, että säilymisestä taisteleva joukkue ei kotikentällään pisteitä ilmaiseksi anna, valmentaja Samuli Laitila miettii.

Punapaitojen maalivahtiosastolla on tapahtunut muutosta, kun Ilkka Innola halusi purkaa sopimuksensa ja siirtyi loppukaudeksi pelaamaan Kutoseen. Hän vartoi TPV:n maalia alkukaudesta neljässä ottelussa.

- Onni onnettomuudessa kuitenkin on, että meillä on mitat täyttävä korvaaja omassa seurassa. Jatkossa Ibrahim Banguran rooli kasvaa edustuksessa, Laitila kertoo.

TPV:n maalia Jämsänkoskella vartioinut Bangura on esittänyt tällä kaudella erinomaisia otteita seuran kakkosjoukkueen Kolmosen otteluissa. TPV:lla on siten edelleenkin kolme vaihtoehtoa maalille: Bangura, Antti Peltonen ja Vili-Oskar Laaksonen, joka hakee pelituntumaa seuraavaksi kakkosjoukkueen otteluista. Edustusjoukkueen neljäs maalivahti Tuomas Majuri harjoittelee joukkueen mukana, mutta jatkaa vuokralla FC Tigersissa.

Perjantainen vierasmatka tuo haasteita saada kaikkien pelureiden lähtö onnistumaa töiden puolesta. Joka tapauksessa varmoja poissaolijoita ovat Risto Vihinen pelikiellon vuoksi ja Sampsa Isoaho henkilökohtaisista syistä. Vammojen puolesta tilanne näyttää heikolta Juuso Ollikaisen ja Samu Jokelan osalta, joiden vanhat vaivat uusiutuivat edellispelissä.

Valoa putken päässä näkyy Kimmo Lahden sekä Jarno Eräsen kohdalla. Molemmat pystyvät harjoittelemaan jo lähes täysipainoisesti ja viikon päästä ainakin jompikumpi saatetaan nähdä jo kokoonpanossa.

Seuraavat ottelut

Kausikortti


Kausikortit nyt myynnissä! Hanki omasi TPV:n toimistolta!

Särkänniemi Cup

Netti-TV

Viimeisin video:
TPV - P-Iirot

Yhteystiedot

 
Puhelin:
(03) 261 7211

Fax:
(03) 261 7241

Sähköposti:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Osoite:
Teiskontie 1 A
33500 Tampere

Toimistonhoitaja:
Raili Nevala

Aukioloajat:
Tiistai klo 9-13
Torstai klo 13-17