Maalipaikkoja hukannut TPV/2 tasapeliin Eurassa
TPV/2 haki lauantaina pisteen Eurasta, mutta kolmekin olisi ollut tarjolla. Joukkue kuitenkin epäonnistui viime minuuteilla pilkulta.
Tamperelaisilla oli heti ottelun alussa kaksi avopaikkaa, mutta avausmaalin iski kuitenkin kotijoukkue kymmenen minuutin jälkeen vapaapotkun jälkitilanteesta.
TPV/2 hallitsi peliä ja tuli tasoihin 25 minuutilla. Maalintekijänä Jussi Rasva Tomi Kareisen ja Alessandro Järviön hyvästä esityöstä.
Joukkue haki voittoa vimmatusti ja EuPa joutui puolustuskannalle, mutta TPV/2 epäonnistui tällä kertaa hyvistäkin paikoista. Minuutti ennen varsinaisen peliajan päätöstä joukkue sai rangaistuspotkun, mutta Jouni Lehtisen yritys suuntautui keskelle ja maalivahti torjui.
EuPa - TPV/2 1 -1
1-0 10 min
1-1 25 min Rasva (Kareinen)
TPV/2
Bangura
Korpijärvi
Kylä-Laurila
Leppänen "C"
Formulahti
Smeets
Järviö
Lehtinen
Rasva ( 68. Palsa )
Kareinen ( 55. Sallila )
Äijälä