Vihinen sytytti TPV:n maalintekoon
TPV löi Sportingin sunnuntaina selvin lukemin 4-1 ja teki pesäeroa sarjan häntäpäähän. Joukkueiden tasoero oli selvä.
Jännitystä otteluun toi vain TPV:n heikko avausjakson loppu. Joukkue hallitsi kenttää ylivoimaisesti reilut puoli tuntia, mutta onnistui vain kerran maalinteossa. Kotijoukkueen löysätessä vierailijat kuittasivat pelin tasoihin yhdestä harvoista paikoistaan pari minuuttia ennen taukoa. Punapaidat heräsivät kuitenkin tauolla ja tekivät toisella jaksolla paremmuuden selväksi.
TPV:n avausosumasta vastasi jälleen Samu Jokela kymmenen minuutin kohdalla. Keskikenttämies sai pallon Sportingin heikosta purkuyrityksestä ja pyssytti pallon tulisella kaukovedolla ohi maalivahti Gaston Brambattin. Jokelalle maali oli jo kauden viides, ja puolustussuunnan pelurista on tullut TPV:n ykköstykki tällä kaudella.
Etunenässä Rudi Dieterillä ja Tero Intalalla oli paikat lisämaaleihin, mutta TPV ei saanut hallinnastaan ja lukuisista kulmapotkuistaan tulosta. Hiljalleen ote kirposi ja TPV sortui kävelyyn ja huolimattomuuteen. Sporting käytti paikkansa tehokkaasti, ja toppari Pekka Paukkonen pääsi iskemään kulmapotkun jälkitilanteensa vierailijat tasoihin.
Tauolla TPV:n kopissa sisuunnuttiin ja joukkue aloitti toisen jakson väkevästi. Ensin Tero Intala oli maalipaikassa, hetken päästä Arto Lindberg ampui sisätolppaan ja lopulta jatkotilanteesta Intala keskitti ja Risto Vihinen puski takatolpalta punaiset taas johtoon.
- Vihinen kävi tauolla kopissa kuumana siitä, ettei paikoista tehdä maaleja. Sitten hän kävi tekemässä itse heti alkuun maalin, valmentaja Samuli Laitila myhäili.
Jatkossa kentän hahmoksi nousi Arto Lindberg, joka iski joukkueelleen kaksi osumaa. Ensin näyttävästä vapaapotkusta 3-1 ja sitten Jarkko Vesapuiston keskityksestä 4-1.
Vaikka vieraat eivät missään vaiheessa luovuttaneet vaan osoittivat kunnioitettavaa taisteluhenkeä, ei voittajasta ollut enää epäselvyyttä. TPV oli kentällä selvästi parempi ryhmä ja olisi voinut vielä kaunistellakin lukemia.
- Toista puoliaikaa oli kiva katsoa. Pystyimme kontrolloimaan peliä hyvin. Myös pelin alussa tehtiin oikeita asioita. Saimme painettua Sportingin nyt nähdylle tasolle ensimmäisen jakson viimeistä varttia lukuunottamatta, Laitila näki.
Keskiviikkona haasteet kasvavat. Tällöin pelataan kauden toinen paikallispeli Ilvestä vastaan.
|
Kakkonen 1.7.2012, Tammelan stadion, Tampere
|
 |
TPV |
2
|
| Jokela (10), Vihinen (49), Lindberg (57. 66) |
 |
Sporting Kristina
|
1
|
| Paukkonen (43) |
TPV
52 Antti Peltonen
3 Risto Vihinen
4 Jarkko Vesapuisto (82' 15 Matias Sallila)
6 Mika Lindroos
7 Juuso Ollikainen (17' 11 Alessandro Järviö)
8 Arto Lindberg
14 Rudi Dieter
22 Aleksi Tossavainen
23 Samu Jokela
27 Tero Intala (65' 19 Joni Ikäläinen)
28 Teppo Syrjänen
Sporting
1 Gaston Brambatti
2 Julian Tarvoll
3 Alex Mäkiharju
6 Antony Hannus (63' 5 Joao Gaetti)
7 Pekka Paukkonen
9 Andreas Ekholm (46' 8 Joakim Grannas)
11 Marcus Landgärds
15 Leonid Grines
16 Sebastian Lövdahl (46' 20 Peter Grannas)
23 Miroslav Rajkovic
26 Viktor Metsäranta
Yleisö
343
Veikkauspörssi
3 Arto Lindberg, TPV
2 Risto Vihinen, TPV
1 Mika Lindroos, TPV