Ardian Kovaqi jatkaa TPV:ssä kolmannelle kaudelle

Ardian Kovaqi 1
Ardian Kovaqi kuva: Ismo Alhoniemi

 

TPV on tehnyt sopimuksen viime kaudella Ykkösessä kovat minuutit kellottaneen topparin Ardian Kovaqin (24) kanssa. Kovaqin sopimus on yksivuotinen, mutta sisältää mahdollisuuden siirtyä korkeammille sarjatasoille pelaamaan sopivan tarjouksen osuttua kohdalle. Kovaqi kuului päättyneellä kaudella TPV:n vakiomiehistöön. Hän oli kentällä kolmea lukuun ottamatta kaikissa kauden otteluissa, Ykkösessä otteluita 25/27 ja Cupin otteluita kertyi 4/5. Myös minuuteissa mitattuna Kovaqin saldo on komea, 25 Ykkösen ottelussa minuutteja 2249, eli vain 1 minuutti vajaa täysistä mahdollista minuuteista. 

Ardian kävi testaamassa mahdollisuuksiaan mm liiganousun tehneen FC Hakan ja Ykköseen pudonneen VPS:n mukana. Kummassakaan tapauksessa ei sopimusta kuitenkaan syntynyt vaikka sopimustarjous molemmista seuroista tulikin. 

Tämä oli tietenkin TPV:lle mieluinen asia, että Ardian lopulta päätti jatkaa Tampereella ja TPV:ssä. Päävalmentaja Mikko Innanen miettii topparin jatkosta TPV:ssä seuraavaa: 
”Oli erittäin tärkeä palanen meidän alakertaan saada kokenut toppari nuoreen porukkaan. Ardi on osoittanut tasonsa jo parina aiempana kautena olemalla avauksen pelaaja. Hänestä tiedämme mitä saamme ja ne isoimmat seikat on pelotetta ja voimaa erikoistilanteisiin sekä nopeutta, kovuutta ja pallollista osaamista alakertaan mitä ehdottomasti haluammekin. Olemme pitäneet keskusteluyhteyttä yllä jo joulukuusta saakka ja ilmaisseet halumme että jatko meillä on enemmän kuin toivottavaa. Oli myös selvää että Ardi haluaa ylemmille tasoille ja sitä emme tietenkään halua estää, testijaksot Valkeakoskella ja Vaasassa ei kuitenkaan vielä avannut portteja Ykkösessä jatkamiseen tai nousuun jopa liigajoukkueen mukaan. Hieno asia meille että hän on sitoutunut meillä jatkamaan mutta jos kehitys jatkuu samaan malliin niin pian ne ovet aukenevat myös ylemmillä sarjatasoilla”.  
 
Kovaqille sopimuksen syntyminen mahdollisti jäämisen Tampereelle ja tuttuun seuraan:
"Tarkoitus oli viime kauden päätteksi lähteä kokeilemaan josko peliaikaa olisi luvassa Ykkösen tai liigajoukkueen mukana. Sovin kuitenkin Innasen Mikon kanssa että jos ei sopivaa paikkaa löydy niin jään tänne. Viime kausi meni miten meni, mutta jäi siitä käteen roppakaupalla kokemusta ja pääsin haistelemaan Ykkösen vauhtia ja tasoa ekaa kertaa. Viime kaudella näki sen eron että kaiken on onnistuttava jos siellä haluaa pärjätä. Kävinkin tosiaan tuossa joulu- ja tammikuun aikana mm FC Hakan ja VPS:n mukana testijaksoilla, sopimusta tarjottiin molemmista seuroista ja oli todella lähellä että olisin jompaan kumpaan tarttunut. Nyt kuitenkin päätin näin vaikka haluja on ylemmille sarjatasoille edelleen. Parit treenit tässä on nyt tullut oltua mukana ja paljon on uusia nuoria tullut mukaan enkä kaikkiin uusiin pelaajiin ole vielä päässyt tutustumaan. Jätkät on treenanneet kokoajan nyt ulkona joka on muutosta aiempiin kausiin, itse pidän ulkotreeneistä enemmän kun halleissa pyörimisestä. Kaupin lämmitettävällä kentällä on kuuleman mukaan ollut erittäin hyvät olosuhteet koko tammikuun ajan". 

Topparin pelilupa on kunnossa ja päävalmentaja Innasen käytettävissä jo heti sunnuntain Kakkosen Suomen Cupin ottelussa. 

 

TPV vahvisti myös saaneensa siirtoasiat kuntoon myös kahden muun puolustuspään pelaajan kanssa. TPV:n riveihin tekevät paluun puolustajat Mustafa Hussein Zada (20) ja Ali Al-Fatli (19). Molemmat palaavat TPV:n riveihin Tampere Unitedista. Kumpikin pelaajista on jo TPV:n junioripolkua nousseet ylöspäin ja viime kausi meni molemmilla Kolmoseen pudonneessa Tampere Unitedissa.

Mustafa Hussein Zada300x450   Ali Al Fatli300x450
Mustafa Hussein Zada   Ali Al-Fatli

 

Mustafa Hussein Zada pelasi Kakkosessa viime kaudella 8 ottelussa. Hussein Zadalla oli jo voimassa oleva sopimus Tampere Unitedin kanssa, jonka pelaaja kuitenkin itse halusi purkaa ja siirtyä TPV:n riveihin testaamaan rahkeiden riittävyyttä. Toissa kaudella Hussein Zada oli TPV:n A-junioreissa kantavia voimia ja otteluita kertyi iso määrä sekä tämän lisäksi hän pelasi Kolmosessa TPV:n miesten kakkosjoukkueessa kuudessa (6) ottelussa.

Ali Al-Fatli on kolunnut myös TPV:n junioripolkua ja halu palata punaisiin oli kova. Ali ottikin heti viime sunnuntain Cup ottelussa ensi minuutit TPV:n edustusjoukkueen mukana. Alin viime kausi jäi vaisuksi Kakkosen osalta, vaikka jokunen ottelu vyölle tulikin. Al-Fatli on ehkä vielä ns. katsomaton kortti, jonka kehitystä seurataan tarkkaan. TPV:n B-junioreissa kaudella 2018 Ali kuului joukkueen runkopelaajiin ja pelejä kertyi myös jo TPV:n A-junioreissa sekä kertaalleen Ali esiintyi myös TPV:n miesten kakkosjoukkueessa kolmosessa. 

 

Näiden sopimusten myötä TPV:llä on kasassa 23 pelaajasopimusta:
1 Antti Kuusinen, 2 Mustafa Hussein Zada, 3 Ardian Kovaqi, 4 Mauno Sirén, 5 Elias Valli, 6 Jari Nikkilä, 7 Jesse Oksanen, 8 Erkka Helminen, 9 Antti Kujala, 10 Paavo Näykki, 11 Tomi Ylinen, 15 Arttu Mättö, 16 Ali Al-Fatli, 17 Ali Matar, 18 Topi Järvi, 19 Hakim Belbachir, 20 Verneri Uimonen, 21 Julius Stenroos, 22 Granit Shala, 23 Joonas Rantala, 24 Nuutti Mustalahti, 25 Joakim Ruohonen, 26 Miska Huttunen
 
PELAAJIEN KUMMIYRITYKSET

           

     

     
     
  MP yhtymä3  
     
  #6 JARI NIKKILÄ   
     
     
  pohjolarakennus  
     
  #7 JESSE OKSANEN   
     
     
  TV400x400    
     
  #10 PAAVO NÄYKKI   
     
     
  Pispalan pulteri 01 2020 kopio  
     
  TPV:N NÄLKÄISIMMÄN PELAAJAN PALKITSEE  
     

 

 

Please publish modules in offcanvas position.

Käytämme evästeitä, jotta voimme tarjota mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön.