24
HEI
19.00
Edustus Miehet, Ykkönen

FC Jazz - TPV   4 - 0

Pori, UK-Tekonurmi

Ulosajo synkisti tunnelman

TPV:n odotettu vierailu FC Jazzin vieraaksi sai tummia sävyjä reilun vartin jälkeen, kun Punakoneen maalivahti Juliusz Pazio ajettiin kentältä suoralla punaisella. Sen jälkeen ottelu muuttui selviytymistaisteluksi, joka ei päättynyt suotuisasti. Lopulta FC Jazz voitti ottelun lukemin 4-0 (1-0).

TPV aloitti ottelun hyvin, ja vielä vajaallakin joukkue taisteli pitkään hienosti. Kuitenkin toisen puoliajan jälkimmäinen puolikas toi lunta tupaan toisenkin kolallisen. Yksi Jazzin maaleista syntyi epäonnisesti keskityksen jälkeen TPV-pelaajan jalasta.

Pientä jossittelua punaisin silmälasein katsottuna aiheuttaa sekin, että ulosajoon johtanut tilanne lähti laitakamppailusta, jossa pallo kävi selkeästi sivurajan ulkopuolella. Tilanteesta olisi siis kuulunut tuomita rajaheitto.

Lopputulos ei jätä kuitenkaan selittelyille sijaa. Punakoneelle on kerääntynyt ulosajoja kauden aikana murheellisen paljon, ja Ykkösessä niistä rankaistaan armotta.

Päävalmentaja Sebastian Bowles sanoi suoraan, että kauden viides punainen kortti on aivan liikaa, vaikka osa ulosajoista on näyttänyt valmentajan silmään kevyiltä.

”Kun joudutaan 20 minuutin jälkeen alivoimalle, se ei ole helppoa”, Bowles noitui.

Bowles korostaa, että vajaalla pelatessa on tärkeää olla tiiviinä, ja odottaa kurinalaisesti mahdollisuuksia vastaiskuja.

”Nyt ei oltu ja se kostautui. Toisella puoliajalla puolustusmuoto sekä kärsivällisyys petti. Se näkyi tuloksessa.”

”Turhauttava reissu, mutta tehdään läksyt tästä ja opitaan. Seuraava peli tulee nopeaan ja siihen täytyy olla taas valmiita.”

Katse on syytä suunnata eteenpäin. Ensi lauantaina kylään saapuu RoPS, joka on Ykkösen sarjataulukossa toisena. Ennakkoliput Kaupissa pelattavaan otteluun saat Lippupisteestä https://www.lippu.fi/event/tpv-miesten-ykkonen-kaupin-jalkapallostadion-21475040/

Ottelun tilastot tarjoaa Festum Accounting.

FC Jazz – TPV 4-0 (1-0)

37’ 1-0 Lakkamäki
66’ 2-0 oma maali
73’ 3-0 Mattila
76’ 4-0 Marttila

TPV:n kokoonpano

1 Pazio (19’ ulosajo)
56 Ylinen > 21’ 12 Pienmunne
8 Özcelik
11 Kostiainen > 46’ 19 Akbal
17 Yli-Rajala
18 Riikonen > 74’ 7 Kujala
20 Jadama
22 Venemies
25 Mattila
27 Toijala > 74’ 15 Bullock
33 Kylen

2 Rantanen
9 Mäentakanen