Auringonnousun Joonas Lahtinen väitteli tohtoriksi

Lähes 30 vuotta sitten Suomen Palloliitto päätti perustaa erityisryhmiin kuuluville lapsille ja nuorille oman jalkapallosarjan. TPV oli mukana alusta alkaen, seura perusti sarjaa varten oman joukkueen, joka sai nimekseen Auringonnousu.

TPV ryhtyi samaan aikaan edelläkävijäksi ja tiedon levittäjäksi erityisryhmiin kuuluvien lasten ja nuorten jalkapalloharrastuksesta, ja yhä useampien jalkapalloseurojen kannustajaksi, jotta nämä aloittaisivat samanlaisen harrastuksen tarjonnan omilla paikkakunnillaan.

TPV:ssä päätettiin Palloliiton tuen turvin tehdä videotallenne erityisryhmäjoukkueiden keskinäisestä sarjaottelusta Turussa ja siihen lisättiin vielä kuvia silloin seitsemänvuotiaan Lahtisen Joonaksen fysikaalisesta kuntoutuksesta. Tämän informaatiopaketin kanssa TPV:n edustajat vierailivat useissa seuroissa ja saivat isännät lopulta perustamaan seuroihinsa omat joukkueet erityisryhmille.

Siitä se toiminta levisi aina SM-turnaukseksi saakka. Joonas ja TPV:n Auringonnousu ovat voittaneen erityisryhmien jalkapalloilun Suomen mestaruuden kaksi kertaa.

Joonaksen isä Risto Lahtinen muisteli aikanaan, kuinka pieni Joonas seurasi rollaattoriinsa nojaten Pirkka-hallin kentän laidalla, kuinka uuden joukkueen innokkaat jäsenet kirmasivat pallon perässä. ”Isä, saanko kokeilla ilman rollaattoria”, kysyi Joonas. Isä antoi luvan.

Seurasin itse, kuinka Joonas hoiperteli ilman tukia pelikentäksi muuttuneen vanhan lentokonehallin seinillä roikkuvien raskaiden verhojen välissä, kaatui ja nousi, kaatui taas ja nousi sisukkaasti ylös. Pojan mieli paloi saada potkia palloa niin kuin muutkin.

Aika kului ja Joonas oppi pallonpotkimisen jalon taidon, ahkera kuntouttaminen ja pojan oma sitkeys tuotti tulosta. Jo edellä mainittu Suomen mestaruusmitali pujotettiin kaksi kertaa myös Joonaksen kaulaan.

Kun Joonas oli 17-vuotias, viranomaiset olivat tarjonneet hänelle eläkettä. Poika ei kuitenkaan eläkettä halunnut, hän halusi opiskella.

Mitaleita oli siihen mennessä kuitenkin saatu jo ”kopallinen” erilaisista erityisryhmien turnauksista. Joonas oli lahjakkuus myös jalkapalloilijana.

Ylioppilaslakin jälkeen tekniikan yliopisto-opinnot alkoivat Hervannassa. Tein taas juttua Joonaksesta opiskelijana. Olin sopinut Joonaksen kanssa tapaamisen ja kävin sen vuoksi juttua varten kuvaamassa hänen opiskeluaan matematiikan tunnilla. Oppitunnilla pyörätuolissa istuva Joonas oli luokan takarivissä. Luokan ovi oli auki, astuin sisään, esittäydyin ja kerroin opettajalle, että olen tekemässä Joonaksesta juttua TPV:n omaan seuralehteen. Lisäksi kerroin, että Joonas on kaksinkertainen erityisryhmien jalkapalloilun Suomen mestari.

Opettaja katsoi minua hämmästyneenä, sen jälkeen hän katsoi pyörätuolissa istuvaa Joonasta ja sen jälkeen taas minua. ”Ole hyvä ja käy istumaan”, opettaja sanoi minulle. Ja niin oppitunti jatkui, opetuskielenä englanti. Minä olin tietysti liitutaululla olevista matematiikan kaavoista täysin ”pihalla”.

Muutaman vuoden kuluttua Joonas sai diplomi-insinöörin tutkintotodistuksen.

Kun taas oli kulunut muutama vuosi, sain olla todistamassa saman koulun auditoriossa Joonaksen väitöstilaisuutta.

Seuraava lainaus on suoraan Tampereen yliopiston omasta tiedotteesta, sen ensimmäinen kappale:

”Väitöstutkimuksessaan DI Joonas Lahtinen tutki ja kehitti aivojen aktiivisuuden paikannusmenetelmiä, joiden käyttämiseen ei tarvita kirurgisia toimenpiteitä, vaan paikannus tehdään pään ulkopuolisia aivosähkö- ja aivomagneettikäyrämittauksia käyttäen. Uusia menetelmiä voidaan käyttää muun muassa Alzheimerin ja Parkinsonin tautien sekä epilepsian diagnostiikan tukena ja hoidon suunnittelun apuna.”

Niin Joonaksesta tuli sitten TPV:n ensimmäinen väitellyt tohtori.

Ja kun nuori mies on todella huumoria ymmärtävä ja itse sitä sopivasti viljelevä, niin hän ei halunnut hankkia itselleen statuksesta kertovaa mustaa hattua. Niinpä Risto-isä pyöräytti sellaisen puusta. Se kertoo Joonaksen sarkasmista.

Väitöskirja (lainaus jatkuu): ”Mathematical Methods for the Neuroelectromagnetic Inverse Problem for Focal and Unbiased Brain Imaging tarkastettiin julkisesti 7.3.2025 Tampereen yliopiston Tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunnassa (ENS). Vastaväittäjänä professori Matti Hämäläinen Aalto-yliopistosta ja kustoksena professori Sampsa Pursiainen Tampereen yliopistosta informaatiotieteiden ja viestinnän tiedekunnasta”.

Teksti ja kuva: Tapio Kalliomäki